sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Muistoja lapsuudesta

Mieleen tulee pieniä lauluja lapsuudesta. Lauloimme niitä leikkikentällä ja leikimme laulujen mukaan. Intiaanilaulut olivat jänniä ja Kapteeni Koukku taisi olla mahtavin.
Kalliolle, kukkulalle rakannan minä majani - siitä on tainnut mieleen jäädä, että oman talon pitäöisi sijaita kalliolla, veden ääressä. Olisi hienoa aamulla kahvia juodessa katsella veden yli kaukaisuuteen. Tai ukkosmyrskyn aikana seurata salamoita veden yllä.
Odessa, vaikka onkin humppa, on aina kiehtonut mieltäni. Sinne olisi ihana päästä käymään. Olenhan lapsena jo käynyt Mustalla Merellä, mutta vain Batumissa, en Odessassa. Laulut luovat kauniita unelmia, niiden varassa jaksaa kulkea kivistäkin tietä.
Vanhojen ihanien laulujen joukkoon jäi heti Rannalla -kappale. Voiko ihanampaa laulua olla! Valkoinen laiva toi rakkaan, mutta myös vei pois - vain kaipuu jäi. Siinähän on suomalaisen musiikin sydän ja sielu. Siitä tuli toivelaulu heti ensimmäisen kuulemisen jälkeen.
Musiikki luo muistoja ja sen mukana pääsee takaisin lapsuuteen ja nuoruuteen. Muistelen monia lauluja, jotka monet tuntuvat olevan vieraita muille. Musta Rudolf, Vanha merimies muistelee, Yö Alatailla, Alaska - monet laulut soivat mielessäni aina uudestaan. On hienoa, että meillä on muisti, joka tuo menneitä asioita mieleen, yhä edelleen.
Mitkä laulut soivat sinun päässäsi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti