Nyt aloitetaan!

Hei sinä siellä jossakin...

Oletko sinäkin kaivannut niitä vanhoja lauluja, joita kuulimme ja lauloimme lapsina? Aloitetaanpa blogi, johon kootaan yhteisiä muistoja vanhoista lauluista.

Aloitetaan...

Tämä on jo lapsuudestani asti ollut lempilaulujani. Muistan, kun pyysin pienenä ollessani tätiäni laulamaan tätä. Ja itkin aina, kun Metsolan Otso lennätti vieraansa hankeen. Silti pyysin häntä laulamaan sen aina uudestaan.

Ennen sadut ja laulut olivat opettavaisia. Niissä myös loppu oli hyvä. Tämä laulu on ollut minulle aina olemassa. Lauloin sitä myös lapsilleni, kun he olivat pieniä.  Nyt kuulin, ettei mieheni ole kuullut sitä milloinkaan ennen.

Minusta olisikin mukavaa kuulla, minkälaisia muistoja lapsuuden lauluista nousee mieleen, sekä myös muistoja niistä vanhoista aikuisten lauluista.

Omille 80-luvun lapsilleni sen ajan laulut ovat tietenkin niitä mukavia lastenlauluja. Sain onneksi laulaa heille omia, rakkaita, laulujani heidän ollessaan pieniä. Ehkä heillekin joskus myöhemmin muistuvat ne laulut mieleen. Heillä kuitenkin on ollut Känkkäränkät, Tuttiritarit sekä monet muut.

Mitä muistoja sinulle tulee tästä laulusta mieleen?

ORAVASATU

Olipa pikkuinen oravanpoika,

kotona Kuuselassa.

Pitkät sen korvat ja pörröinen häntä

pystyssä keikkumassa.

Osasi hyppiä puusta puuhun,

kuoria käpyjen siementä suuhun.

Oksilla mukana siskot ja veikot

leikissä vilkkahassa.

Olipa vieressä Metsolan Otson

koti ja valtakunta.

Kammion seinänä kaatunut honka,

kattona kerros lunta.

Lumessa reikä, pyöreä juuri,

oravanpojalle ihme on suuri.

”Tuostapa kurkistan ikkunastamme

Metsolan Otson unta.”

Huuteli huolekas oravaäiti:

”Vaara on reijän suulla!”

Eipä se tahtonut tuhma lapsi

äidin neuvoja kuulla.

”Empähän pelkää, katsahdan kerran,

viivähdän muutaman hetkisen verran.

Kohta jo hyppelen äitini luona

kotona oksapuulla.”

Rapsahti hanki, ja havahti Otso,

ravisti peittojansa.

Kirposi katto, ja kohosi kämmen

äkkiä piilostansa.

Olipa kämmen se suuren läntä,

mahtuipa siihen pörröinen häntä.

Sieppasi Otso ja pallona metsään

lennätti vierahansa.

Siinä nyt pikkuinen oravanpoika  

lumessa itkien rämpi.

Vaivalla pääsi Kuuselan pirttiin,

häveten sänkyyn kämpi.

”Toiste en katsele karhun tupaa,

toiste en lähde ilman lupaa.

Minä oon pikkuinen oravanpoika,

äiti on tietävämpi.”